Palkittu transaiheinen monologi saa ruotsinkielisen ensi-iltansa Lilla Teaternissa

Vuoden monologi 2020, Miiko Toiviaisen Kepeä elämäni saa ruotsinkielisen ensi-iltansa Det liv som blivit mig givet Lilla Teaternissa 12. joulukuuta. Esityksessä Toiviainen avaa positiivisen näkökulman transihmisyyteen.

Lilla Teatern©
 
Det liv som blivit mig givet kertoo teatterin, runojen ja laulujen kautta, miten transtausta on kääntynyt voimavaraksi ja onnellisuuden lähteeksi. Esityksen ensi-ilta oli Kajaaniin Runoviikolla 2019, ja siitä lähtien esitys on kiertänyt loppuunmyydyille saleille ympäri Suomea. Joulukuussa monologi saa ruotsinkielisen ensi-iltansa Lilla Teaternissa.
 
Esitystä on kutsuttu pohjattoman tärkeäksi, mutta leikkisäksi, ja Miiko Toiviainen on palkittu vuoden teatterinäyttelijänä ja esitys vuoden monologina. Miikoa on myös konsultoitu transkysymyksissä esim. Suomen Kansallisteatterin Kaikki äidistäni-esityksestä nousseen kohun yhteydessä.
 
Käsikirjoituksesta vastaavat Miiko Toiviainen yhdessä ohjaaja Riikka Oksasen ja dramaturgi Aino Pennasen kanssa. Panda Eriksson ja Tobias Zilliacus ovat kääntäneet suomenkielisen tekstin ruotsiksi. Eeva Kontu vastaa sävellyksestä ja äänisuunnittelusta, Sofia Palillo visuaalisesta suunnittelusta ja Mikko Renfors musiikin tuotannosta.
 
Miiko Toiviainen valmistui Teatterikorkeakoulusta 2018 ja on näytellyt muun muassa Helsingin Kaupunginteatterissa, Teatteri Takomossa ja NAMT-musikaalifestivaaleilla New Yorkissa. Miiko on improvisaatioteatteri Stella Polariksen jäsen, ja parhaillaan hän valloittaa Seremoniamestarin roolissa Turun Kaupunginteatterin Cabaret-musikaalissa.
 
Esitystä ovat tukeneet Föreningen Konstsamfundet, Suomen Kulttuurirahasto, Alfred Kordelinin Säätiö och Svenska Kulturfonden.  

Det liv som blivit mig givet, 12. ja 14.12. Lilla Teaternissa, Yrjönkatu 30, Helsinki.
Esitys on ruotsinkielinen.

Helsngin Messukeskus
2020
Messut peruttu
toistaiseksi
koronaviruksen
(COVID-19)
vuoksi.
Turun Messukeskus
2020
Messut peruttu
toistaiseksi
koronaviruksen
(COVID-19)
vuoksi.
Päivän kurssi
Viimeisimmät uutiset
Koeajossa
Yhteistyössä