Viimeisimmät uutiset

Jerusalemin kansainvälinen oopperafestivaali - syyskuu 2012

15.02.2012 14:49 Israelin Valtion Matkailutoimisto

Kuva ja teksti: Israelin Valtion Matkailutoimisto

Jerusalem Opera Festival. Kuva: Israelin Valtion Matkailutoimisto ©Viime vuonna järjestetyn ensimmäisen Jerusalemin kansainvälisen oopperafestivaalin suosion johdosta Jerusalemin kunta ja Israelin ooppera järjestävät toisen Jerusalemin kansainvälisen oopperafestivaalin syyskuussa 2012. Festivaalilla nähdään kolme loistavaa tapahtumaa Sultan's Pool -altaalla vanhan kaupungin muurien kupeessa.

Esimakua syyskuun festivaalista tuo Masadan oopperafestivaalien aikana kesäkuussa 2012 järjestettävät kolme oopperakonserttia Sidkian luolassa vanhassa kaupungissa kesäkuun 6-14. Konsertit sisältävät 60 minuuttia Verdin taikaa kohokohtana johtavien israelilaisten oopperalaulajien ja pienen yhteispanon esittämä La Traviata. Musiikkia ympäröi henkeäsalpaavan kaunis vanhassa kaupungissa sijaitseva Sidkian luola – ainutlaatuinen paikka oopperakonsertille.

Jerusalemin kansainvälinen oopperafestivaali alkaa 6. syyskuuta Sultan's Pool -altaalla yhdellä ohjelmiston suosituimmista oopperoista - La Boheme. Tämä vaikuttava oopperatuotanto sisältää jättimäisen kuoron, lasten kuoron ja kansainvälisiä soololaulajia   lumoavissa puvuissa yhdessä valloittavien vanhan kaupungin muureille heijastettavien kuvien kanssa.

Sultan's Pool -altaalla nähdään 9. syyskuuta Avinu Malkeinu, oopperahiteistä ja kirkkomusiikista koostuva konsertti, jonka ohjelmistossa on joitakin rakastetuimpia kirkkomusiikin helmiä yhdessä kaikkien aikojen suosituimpien tenoriaarioiden kanssa. Esiintyjinä ovat kansainväliset kanttorit ja tenorit.

Festivaali päättyy 11. syyskuuta taianomaisella sekoituksella oopperaa ja elokuvia: Pretty Woman Meets The Fifth Element. Vanhan kaupungin muurilla olevalle suurelle valkokankaalle heijastetaan kohtauksia elokuvista kuten Pretty Woman, Moonstruck, The Fifth Element, Amadeus, A Room with a View, Casino Royal, Driving Miss Daisy ja Bend it Like Beckham, samalla kun oopperalaulajat esittävät näyttämöllä näihin elokuviin liittyvää musiikkia.

Lisätietoja ohjelmistosta ja lippupaketeista saat osoitteesta

www.jerusalem-culture.com/Opera_Festival%20