Yhteistyö Tallink Silja Oy:n ja Kummien välillä jatkuu seuraavat kaksi vuotta

Tallink Silja Oy on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen yhteistyöstä Lastenklinikoiden Kummit ry:n kanssa. Tiivistä yhteistyötä on tehty jo vuodesta 2011 lähtien ja yhteistyö Kummien kanssa on osa Tallink Siljan yhteiskuntavastuullisuutta.

Kuva ja teksti: Tallink Silja©

Yhteistyö Tallink Siljan ja Kummien välillä on molemmin puolin merkittävää. Vuonna 2019 Tallink Silja lahjoitti 50 000 euroa Kuopion yliopistollisen sairaalan vastasyntyneiden teho-osastolle. Summa hyödynnettiin potilasvalvontamonitoreihin, joita käytetään ennenaikaisten ja muiden vastasyntyneiden elintoimintojen valvonnassa teho-osastolla. Jo yhdeksän vuotta kestäneen yhteistyön aikana laitehankintoihin on lahjoitettu noin 445 000 euroa.

Lahjoitukset laitehankintoihin ovat vain yksi osa tiivistä yhteistyötä. Tallink Silja on mukana Kummien toiminnassa pitkin vuotta: yritys osallistuu kumppanina Kummien tapahtumiin, tarjoaa lastenklinikoiden potilasperheille irtautumista arjesta risteilyn merkeissä ja ilahduttaa osastoilla olevia lapsia maskottinsa Harri Hylkeen kanssa.

- Olemme iloisia, että voimme jatkaa jo pitkään jatkunutta yhteistyötä Kummien kanssa. Tavoitteenamme on olla jatkossakin Lastenklinikoiden apuna ylläpitämässä lasten ja nuorten kirurgisen hoidon korkeaa tasoa erimerkiksi tukemalla laitehankintoja, kertoo Tallink Silja Oy:n toimitusjohtaja Margus Schults.

- Lähes 10-vuotinen yhteistyö Tallink Siljan kanssa on kasvanut keskeiseksi osaksi Lastenklinikoiden Kummien jatkuvaa työtä pienten potilaiden ja heidän perheidensä hyväksi. Teemu-nallen ja Harri Hylkeen ystävyys on mahdollistanut paitsi ikimuistoisia kokemuksia monelle potilasperheelle myös todella tärkeitä laitehankintoja lastenklinikoille Suomessa. Elämä Lapselle -konserteissa olemme kertoneet tämän yhteistyön mahdollistamista asioista ja kannustaneet yhdessä kaikkia mukaan. Kummeille on suuri voimavara ja mahdollisuus, että Tallink Silja vastuullisuustekojensa kautta tukee tätä äärimmäisen tärkeää työtä parhaan mahdollisen hoidon ja pienten potilaiden hyväksi Suomessa, kertoo Kummit ry:n toiminnanjohtaja Anu Rapeli.

Lastenklinikoiden Kummit ry on vuonna 1993 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, joka tukee Suomen viittä yliopistollista lastenklinikkaa, kehitys- ja tutkimustyötä sekä parantaa potilaiden viihtyvyyttä sairaala-aikana.

Tutustu Tallink Siljan vastuullisuustekoihin: www.tallinksilja.fi/vastuullisuus

Lisätietoa Lastenklinikoiden Kummit ry:stä: www.kummit.fi

Helsngin Messukeskus
2020
Messut peruttu
toistaiseksi
koronaviruksen
(COVID-19)
vuoksi.
Turun Messukeskus
2020
Messut peruttu
toistaiseksi
koronaviruksen
(COVID-19)
vuoksi.
Päivän kurssi
Viimeisimmät uutiset
Koeajossa
Yhteistyössä