Our YouTube -channel: click here! Meidän YouTube -kanavamme: klikkaa tästä! Våra YouTube -kanal: klicka här!

OLVI-säätiö mukana merkityksellisissä hankkeissa vuonna 2018



OLVI-säätiö on valinnut kokouksessaan hallituksen jäsenet vuodelle 2018. Säätiö on mukana sääntöjensä puitteissa useassa merkityksellisessä yleishyödyllisessä hankkeessa mahdollistaen elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin kasvun toimialueellaan. Avustukset, yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa, kohdistuvat yhteiseen hyvään.

Kuvat: Pentti Koppinen © Teksti: Olvi Oyj

OLVI-säätiön hallitus jatkaa entisessä kokoonpanossaan vuonna 2018. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa teollisuusneuvos Heikki Sirviö Helsingistä ja varapuheenjohtajana Timo Hortling Iisalmesta. Muut hallituksen jäsenet ovat emerituspiispa Wille Riekkinen Helsingistä, tuotantojohtaja Minna Aronen Iisalmesta sekä asianajaja ja varatuomari Jari Kääriäinen Iisalmesta.

OLVI-säätiön asiamiehenä vuodesta 1999 alkaen toiminut Seija Hakala jättää tehtävänsä vuoden 2017 lopussa. Hakalan työtä jatkamaan on valittu Mervi Toivainen Olvi Oyj:stä. Hän hoitaa OLVI-säätiön asiamiehen tehtävää oman toimen ohella.

Osaamisen kehittäminen luo elinvoimaa

OLVI-säätiö avustaa Itä-Suomen yliopiston kaivos-, vesi- ja puualojen professuureja 330.000 eurolla vuonna 2018. Itä-Suomen yliopiston psykiatrian ja päihdepsykiatrian professorin tehtävää tuetaan yhteensä 220.000 eurolla tulevien neljän vuoden aikana.

OLVI-säätiön ja A.E. Aminoffin rahaston yhteislahjoitus Iisalmen kaupungin Digiloikka-hankkeen vauhdittami-seksi jatkuu säätiön 100.000 euron tuella vuonna 2018.

OLVI-säätiön yhteistyökumppanipanos 200.000 euroa Yrityskylä Itä-Suomelle jakaantuu vuosille 2018–2020. Yrityskylä on kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille tarkoitettu oppimisympäristö, joka edistää nuoren kasvamista kohti aikuisuutta ja osaksi yhteiskuntaa. Vuosittain Yrityskylä Itä-Suomi vastaanottaa n. 5.000 oppilasta.

OLVI-säätiö on yhteistyökumppani Snellman-kesäyliopisto Lasten yliopistossa vuosina 2018–2020 yhteensä 150.000 euron summalla. Tiedemaailma ja sen innostavat sisällöt avautuvat lapsille tiedeleirien ja -kurssien kautta.

Turvaa, tukea ja kasvun kipinöitä

OLVI-säätiö jatkaa Rautavaaran Metsäkartanon Voimaa vanhemmuuteen -hankkeen tukijana yhteensä 320.000 eurolla vuosina 2018–2021. Hankkeella tuetaan lapsia ja nuoria vahvistamalla vanhempia heidän vanhem-muudessaan sekä antamalla samalla lapsille ja nuorille kasvun kipinöitä.

OLVI-säätiö on mukana 50.000 eurolla Vuosisadan rakentajat -hankkeessa rakentamassa nuorille parempaa tulevaisuutta. Hanke on suomalaisten säätiöiden ja rahastojen yhteislahja 100-vuotiaalle Suomelle. Säätiön tuki tavoittaa nuoren Someturva-tiimin välityksellä. Some kuuluu kiinteästi nuorten elämään, ja kiusaaminen on osaltaan siirtynyt sinne. Someturva-tiimi tarjoaa keinoja nettiympäristön turvallisuuden parantamiseksi.

Vahva ote nuorten hyvinvointiin – liikuntaharrastustoiminnan kehittämisen tukeminen


Vuonna 2018 OLVI-säätiö lähtee aktiivisesti mukaan junioritoiminnan kehittämiseen yhdessä iisalmelaisten IPK ja PK-37 -juniorijoukkueiden kanssa yhteensä n. 100.000 eurolla. Hanke tukee lapsen kehityskaarta jääkiekon ja jalkapallon parissa pikkujunnusta aikuisuuden kynnykselle saakka.

Säätiön arvot näkyvät veteraanien ja vanhusten hyväksi tehtävässä työssä

OLVI-säätiö jakaa tulevanakin vuonna avustuksia rintamaveteraanien, sotainvalidien ja sotaveteraanien järjestöille Suur-Savon ja Pohjois-Savon alueella. Tuki kohdistuu pääasiassa kotiavustajatoimintaan, jolla turvataan ja tuetaan ikääntyvien veteraanien, heidän puolisoidensa ja leskiensä selviytymistä omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Vuonna 2018 maksettava avustussumma nousee yli 300.000 euroon.

Kotiseututyö pohjoissavolaisen kulttuurin vaalimiseksi

Kotiseututyö on yksi OLVI-säätiön tärkeistä avustuskohteista. Säätiön säädekirjan mukaan E.W. Åbergin tahtotila oli kotiseudun elinvoimaisuuden ja kulttuurin edistäminen sekä perinnetiedon säilyttäminen jälkipolville. Säätiön syyskokous päätti lähes 170.000 euron avustuksista kotiseututyöhön sen eri muodoissaan.

Lisäksi OLVI-säätiö on mukana lukuisissa pienemmissä hankkeissa. Avustuskohteiden mukaisiin tunnustuspalkintoihin, stipendeihin ja apurahoihin on varattu yhteensä noin 500.000 euroa vuosittain. Yhteisavustussumma nousee noin 2,0 miljoonaan euroon vuodessa.

A-lehdet tutki: Suomalaiset remontoivat nyt pintoja, pihaa ja vapaa-ajan asuntoja – vaikeinta on valita tekijät ja tarvikkeet, mutta valmiista työstä tunnetaan suurta ylpeyttä

Mainoksen tunnistettavuus ja alaikäiskysymykset vaikuttajamarkkinoinnin haasteita

Oikealla tiedolla petoksia voidaan estää - ikäihmisille neuvoja vaikka jumpan lomassa

Kauppaa koskevasta erityissääntelystä pitää luopua maankäyttö- ja rakennuslakia uudistettaessa

MTK hallituksen budjettiesityksestä: Maatalouden kannattavuuskriisin on löydettävä ratkaisuja markkinoilta

MTK haluaa, että Suomi on jatkossakin edelläkävijä eläinten hyvinvoinnissa

Normet kasvaa ja kannattavuus parani roimasti

Suomalaisyritykset moninkertaisia voittajia 15. vuosittaisessa International Business Awards® -kilpailussa

Poliisi kaipaa vihjeitä etsityimmistä henkilöistä

Kysely: Leasing on vakiinnuttanut paikkansa yritysten hankintatapana – tietoa tarvittaisiin lisää

Otaniemeen syntyy ainutlaatuinen älykkään energian testialusta

Näin sähköpostivarkaat olivat saada helsinkiläisyritykseltä miljoonien eurojen saaliin

Asuntomurtojen määrä kasvanut - suojaa asuntosi ja ilmoita poliisille

Laajojen järjestelmähankkeiden sudenkuopat ovat vältettävissä – Onnistumiseen vaikuttaa myös asiakkaan taito ostaa

Mari Kiviniemi Kaupan liiton toimitusjohtajaksi

Päivän kurssi
Viimeisimmät uutiset
Koeajossa
Yhteistyössä