Our YouTube -channel: click here! Meidän YouTube -kanavamme: klikkaa tästä! Våra YouTube -kanal: klicka här!

Veneilijöillä mielessä jo tuleva veneilykausi ja hankinnat

Vene 18 Båt -messut keräsi kymmenen päivän aikana 9. - 18.2.2018 Messukeskukseen Helsinkiin 64 500 kävijää. Helsingissä järjestettävä Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma on kaupallisesti erittäin hyvä. Tänä vuonna venekauppaa tehtiin edellisvuosien tahtiin. Tulevat viikot näyttävät todelliset myyntiluvut. Pääkaupunkiseudulla ostettiin viime vuonna entistä enemmän veneitä ja kasvun uskotaan jatkuvan myös tänä vuonna.

Teija Armanto, Messukeskus

Venemessujen merkitys veneilykansan kohtaamispaikkana on suuri. Messuille tullaan viettämään aikaa, unelmoimaan ja kokemaan elämyksiä. Tulevat hankinnat ovat lähes jokaisen mielessä messuilla. Venemessut nostattavat veneilykuumetta ja innostavat tekemään hankintoja sekä messuilla että niiden jälkeen.

”Veneiden edustajien mukaan kauppa on käynyt messuilla hyvin. Messuilla oli pienempien veneiden lisäksi nyt myös entistä isompia luksusjahteja sekä upea Swan. Alan yritykset ovat tehneet taas upean ja kansainvälisenkin mittapuun mukaan huikean tapahtuman”, kertoo Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo. ”Liikkeellä on ollut tosiostajia. Ostopäätöksiä on tehty nopeasti sekä tarvike- että venekaupassa, joten talouden piristyminen näkyy messuilla.”

Yamahan edustamia veneitä on myyty messuilla viime vuoden tahtiin. ”Seuraavat kaksi viikkoa näyttää millaisiin kokonaistuloksiin päästään”, kertoo myyntipäällikkö Pekka Honkanen Yamaha Motor Europe N.V. Suomen sivuliikkeestä. ”Olemme myyneet suomalaisia Yamarin, Yamarin Cross, Buster, Finnmaster ja TG sekä Zodiac-ribveneitä kaikissa kokoluokissa Yamaha-perämoottoreilla. Kokonaisuudessaan messut ovat menneet hyvin ja olemme tavoittaneet oikeanlaisia kävijöitä.”

Veneilyvarusteita ja –tarvikkeita edustava Bo Warelius on myös tyytyväinen messujen myyntiin. ”Tänä vuonna ollaan myyty selkeästi enemmän kuin viime vuonna. Laadukkaita veneilyasusteita erityisesti Mustolta on myyty ennätysmäärä.”

Pääkaupunkiseutu veturina veneilyssä

Venemessujen kävijöistä hiukan yli puolet tulee pääkaupunkiseudulta. Viime vuonna pääkaupunkiseudulle myytiin huomattavasti enemmän veneitä kuin vuosi aikaisemmin kertoo Trafin tilasto.  ”Espooseen myytiin jopa 24 % enemmän veneitä. Tämä kasvu on merkittävä ja kertoo taloudellisen tilanteen muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nyt uskalletaan ostaa veneitä ja panostaa vapaa-ajanviettoon vesillä. Myyntitilastoissa Helsinki on ykkössijalla ja Espoo nousi toiseksi”, iloitsee Pajusalo.  

Kävijöistä valtaosa veneilijöitä

Kantar TNS:n kävijätutkimuksen mukaan kävijöistä 86 % oli veneilijöitä. Kävijöistä  92 % oli tyytyväisiä messujen tarjontaan ja 91 % kertoi tulevansa messuille varmasti tai todennäköisesti myös ensi vuonna.  Yli puolet kävijöistä tuli tutustumaan erityisesti moottoriveneisiin (62 %). Purjeveneisiin tuli tutustumaan 22 % kävijöistä. Venevarusteet ja -tarvikkeet kiinnostivat joka toista kävijää (52 %). Kävijätutkimuksen mukaan 18 % kävijöistä harkitsee moottoriveneen ostamista tänä vuonna. Ylivoimaisesti eniten venemessuilta ostetaan veneilytarvikkeita ja -varusteita (59 %).  Tutkimukseen vastasi 300 messuvierasta.

Vene 18 Båt –messut järjestettiin pe-su 9. – 18.2.2018 Messukeskuksessa Helsingissä. Tapahtuma oli avoinna arkisin klo 11-19 ja viikonloppuisin klo 10-18. Messukeskus järjesti Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 18 Båt -messut Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta 49. kerran. Esillä oli tänä vuonna 540 venettä, yrityksiä messuille osallistui 316 ja neliöitä oli käytössä yli 25 300.

Venemessujen pääyhteistyökumppani on Volvo Car Finland Oy Ab.
Vene 18 Båt -messut oli tänä vuonna tukemassa Itämeren suojelua www.puhdasitameri.fi #puhdasitameri

www.venemessut.fi #venemessut

Vene 19  Båt -messut järjestetään pe-su 8. – 17.2.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Seuraava yleisötapahtuma Messukeskuksessa on GoExpo 2. – 4.3.2018.

Päivän kurssi
Viimeisimmät uutiset
Koeajossa
Yhteistyössä